Elokuun 16. lauantaina Fretti Clubi oli kutsuttu näätineen keräämään katseita sekä jakamaan näätätietoutta hämeenlinnalaiseen eläinkauppaan, Lemmikkipisteeseen. Aamu alkoi sateisissa merkeissä, mutta jo iltapäivällä aurinko helotti. Fretit olivat ykkössijalla eläinkaupassa ja kävijöitä/kyselijöitäkin oli sen mukaisesti.

Näätiäkin saatiin näytille mukavasti. Outin ja Matsin nelikko, Johannan kuvankaunis Lumikko, Leilan sekä Jaakon kaksikko Tigger ja Noodles, Elmeriä unohtamatta. Näädät esiintyivätkin lähes täydellisesti edukseen, mitä nyt muutamia rei'ityksiä sekä hajupommeja lukuunottamatta.

Clubin aitaus osoittautui taas käteväksi kapistukseksi ja näädätkin pysyivät nätisti aitauksen sisällä. Johtuen osittain samaan aikaan järjestetyistä Elomessuista, kävijöitä eläinkaupassa riitti. Osa näädistä keräsi myös uteliaita katseita kävelylenkeillään kaupan läheisyydessä olevilla jalkakäytävillä.

Päivä sujui mukavasti ja näädät sekä omistajat lähtivät tyytyväisinä päivän päätyttyä takaisin kotimatkalle, kainalossaan uutta Prestige-sarjan näädänruokaa. Kiitokset vielä Lemmikkipisteen omistajalle Sanna Latvalalle.